Niinpä se sitten saatiin päätökseen tämäkin vuosi. Tai no melkein päätökseen, mutta vuoden viimeistä päivää taas viedään. Vuosi 2009 lienee monestakin näkökulmasta melko mielenkiintoinen ja haasteellinen, jo ihan yleisestä maailman taloustilanteesta lähtien.

Oman elämän hallinta on meikäläisen tavoite. Monta asiaa pitäisi saada kuntoon, ja pienin askelin kai tässäkin täytyy edetä, vaikka tekisikin mieli saneerata tämä elämä kertaheitolla.

Kolme tärkeintä: paino kuriin, tupakanpoltto seis ja unirytmi kohdalleen. Noista lähdetään ja tuossa järjestyksessä. Eli rööki ei taida tippua huulesta heti huomenna, vaan otan nyt ekaksi projektiksi läskinpolton, sitten tupakan ja tuota unirytmiä voi sitten sommitella tuossa välissä. Olkoon noi nyt ekan puolen vuoden tavoitteet.

Yksi iso tavoite olisi tietysti myöskin tämä sinkkuilun loppuminen. Mutta se onkin vähän haasteellisempi toteuttaa, siihen kun ei ihan yksin itse voi vaikuttaa. Mutta yritän edes pikkiriikkisen laskea rimaa - yritän kestää vaikkapa vääränväriset sukat, jos tyyppi muuten on ok. Vaikka tiukkaa se tulee tekemään, mutta jos siedätyshoidolla onnistuisi? Ja ennenkaikkea yritän tavata niitä uusia ihmisiä jossain. Huu...taisin ennustaa itselleni taas yhden sinkkuvuoden lisää....no, kattellaan rauhassa. Ei kai tässä varsinaisesti mitään hätää ole, ja uhosinkin silloin erotessani, että ennemmin sinkkuna loppuelämä, kuin suhteessa masennukseen taipuvaisen, narsistisen, epäluuloisen, pessimistisen läheisriippuvaisen kanssa. Joten seistään sanojen takana, eikä valiteta.

Ai joo..kävi tuossa tavallaan nolo tilanne viime viikonloppuna. Olin näet silloin lauantaina vähän iltaa viettämässä kaverin kanssa Helzingin yössä, ja vaikken hirveämpiä koposia joutunutkaan kärsimään, niin ulkonäköhän toki kertoi, että ilta venyi aamukuuteen asti jne. Aamulla (päivällä) herätessäni tajusin, että kahvi on loppu, ja niinhän se on, ettei tämä vanha kone enää yskimättä käynnisty ilman vahvaa kofeiiniannosta. Lähdin siis tukkapystyssä, naama turvokkeessa ja tietysti ilman meikin tykääkään hakemaan kaffetta lähikaupassa. Asusteena mulla oli vaaleanpunaruudulliset flanellikotihousut (ne on muuten ihanat!, mutta ei ehkä ihmisten ilmoilla), mustat kumisaappaat, ja se pahin, eli ylisuuri sinikeltaharmaa koiranulkoilutustakki. Mietinkin siinä autoa pysäköidessäni, että toivottavasti kukaan tuttu ei tule vastaan. Mutta turhaahan mun toivominen oli - vastaan käveli kukapa muukaan kuin K!!! Iik, eih ja apua. Olisi edes ollut yksin, mutta mukanaan sillä oli joku typykkä, ja arvaatte varmaan, että olisin kovin mielelläni vajonnut maanrakoon tai jotain. Onneksi tilanne taisi olla K:lle yhtä yllättävä ja kiusallinen, joten ohitettiin toisemme aika nopsaan. Jonkun "moin" sain mumistua siinä. MITEN OIKEASTI ON MAHDOLLISTA, ETTÄ AINOAN KERRAN KUN IKINÄ TÖRMÄÄN SIIHEN TYYPPIIN SATTUMALTA, NÄYTÄN SILTÄ, ETTÄ ELÄMÄ VIE ALAMÄKEÄ JA LUJAA???

Onneksi se typy sen seurassa ei todellakaan ollut mikään typy, vaan lähinnä "hiirulainen" oli sana, joka ensimmäisenä tuli mieleen. Pukeutunut kovin tätimäisesti (toisin kuin minä :D), ja muutenkin oli sellainen..noh..harmaa. Mutta ei kyllä hetkauttanut suuntaan eikä toiseen koko K:n eikä sen puoleen sen mimminkään näkeminen.Silti olisin kernaasti näyttänyt siltä, että elämä suorastaan hymyilee minulle, ja loistanut kilometrin päähän onnellisuuttani. Taisi olla enemmän kuin päinvastainen vaikutus tällä kertaa ;)

Mutta paskat siitä loppujen lopuksi ;)