Jospa sitä tänne taas sanasen sieltä ja toisen täältä raapustaisi.

Reissun jälkeen iski masennuskohtaus. Ei välttämättä mitään konkreettista syytä siihen, mutta sellainen tosi tyhjä olo vaan oli.

Nyt onneksi mieli on jo pirteämpi, vaikkakin vähiten vaikutusta oli kyllä tällä töihinpaluulla. Talviloma on kyllä vähän niinkuin kidutusta ihmiselle. Annetaan ensin, ja heti se onkin jo ohi. Plääh.

No, ei kai auta muu, kuin asennoitua taas arkiseen ahertamiseen ja yrittää saada siiman päästä kiinni.

Loppuviikosta aktivoiduin edes vähäsen, ja sain kotona järjesteltyä paikkoja. Liikuinkin paljon, lenkkeilin päivisin koirien kanssa umpimetsässä, jossa oli ihana katsella koirien riemua. Koskematonta hankea on vaikea löytää täältä ihan lähinurkilta, mutta siellä minun salaisessa paikassani ei ollut käynyt ketään muuta. Paitsi metsäneläviä. Niiden jälkiäkin kuvailin tuossa hiukan, en vain vielä ole jaksanut selvittää, mikä elukka on ollut kyseessä. Tassunjäljet ne ovat selvästi, toiset isommat ja toiset pienemmät. Pitää selvittää asia, kunhan jaksaa.
Kävin myös pari kertaa uimahallissa pärskimässä kilometrin verran altaassa. Ekat parisataa metriä ovat mulle aina tuskaa, mutta joka kerta on sama juttu - sen jälkeen jaksaisi vaan uida, uida, uida. Tykkään! Sosialisoin äidiltä muutaman liikuntasetelinkin, niin voin ikään kuin käydä uimassa ilmaiseksi

Sosiaalista aktiviteettia olisi luvassa yllinkyllin. En tiedä mistä tämä yllättävä suosioni ystävieni keskuudessa johtuu, mutta kyläilykutsuja tulee koko ajan, baareiluehdotuksiakin pari. En oikein jaksaisi, mutta yritän! Ystävien vuoksi

Nauroin pitkään ääneen tässä eräälle muistolle. Tuolla FB:n puolella kiertää sellainen "meemi", jossa pyydetään tiettyjä ystäviä listaamaan jotain yhdessä koettua. Pyysin näitä "muistoja" lapsuudenystäviltäni, ja eräs heistä kirjoitti näin:

Muistan, kun tahdoin tietää, tykkäätkö sä musta. Olin laittanut S:n asialle, ja piiloutunut itse pommarissa (kerrostalon kellaritila) olevaan suureen (tyhjään) vesitynnyriin. Vastausta kysymykseen en koskaan kuullut, koska samanaikaisesti keksit alkaa hakata jollain kepillä sitä peltitynnyriä. Nim. edelleen taitaa olla kuulossa vikaa"

Heh, voin vaan sieluni silmin kuvitella tuonkin tilanteen näin reilut 20 v. myöhemmin. Hih. Mulla oli lapsena/nuorena lähes pelkästään poikia kavereina, ja asiaan kai kuuluu, että ne jokainen vuorollaan ihastui meikäläiseen. Siihen sitten kun vielä lisätään se tosiseikka, että tokihan itsekin ihastuin sitten aina vuorollaan johonkin näistä pojista, niin soppa oli valmis. Varsinkin, kun oma ihastukseni ei välttämättä juuri sillä hetkellä "tykännyt" musta siinä mielessä, niin kaikenlaisia näin jälkikäteen naurattavia muistojahan tuohon aikaan liittyy

Ta-daa. Huomasinpa kalenterista, että perinteiset Suunnittelupäivät lähestyvät jälleen. Pari viikkoa olisi niihin aikaa. Pitäisiköhän alkaa suunnittelemaan jotain actionia sinne? Liian pitkään on ollut liian seesteistä ja mitäänsanomatonta. Tähän auttaisi vaikka joku noloilu jonkun työkaverin kanssa vaihteeksi...hih. Ampukaa mut

Mukavaa viikkoa kaikille, ja raikasta talvipäivää!