Stansta haasteli minut mukaan tällaiseen kivaan meemiin.

Kallein aarre:
Kyllähän se tärkein kaikista on tuo minun pikkuiseni. Oma silmäterä, jonka hyvinvointi on elämäni tärkein asia. Välillä kaiken maailman kinat horjuttaa uskoani omaan kyvykkyyteen järkevänä ja rationaalisena vanhempana, mutta yritän uskotella itselleni, että sekin kuuluu asiaan.

Paras kirja:
Sellaisia todella koskettavia kirjoja ei ole montaa. Mutta mainittakoon, että teinivuosina luetut Susan Hintonin kirjat olivat pysäyttäviä. Sitten Huumeasema Zoo ja Nancy luultavasti olivat itselleni omalla tavallaan opettavaisimpia. Enpä ole huumaus- tai lääkeaineisiin koskaan hairahtunut, ja näillä kirjoilla on kyllä iso merkitys siihen.

Rakkain lahja:
Minä en ole koskaan oikein saanut paljon lahjoja. Kaikki exäni ovat olleet sitä sorttia, etteivät oikein ymmärtäneet naisten lahjomisen päälle, eivätkä vanhempanikaan ole koskaan hukuttaneet meitä lapsia lahjoihin. Pieniä arkipäivän juttuja sen sijaan tulee paljonkin saatua, ja jos nyt joku tietty pitää nimetä, niin eräät äitini korvakorut. Ne hän unohti meille oltuaan yökylässä lapsenvahtina tässä taannoin, ja harmitteli asiaa kovasti, ne kun olivat äidin lempikorut. Sitten se vaan yks päivä soitti, että saat ne jos haluat, hän osti itselleen uudet Hymy

Parasta musiikkia:
Kyllä mä taidan olla sellainen kaikkiruokainen, etten oikein osaa yhtäkään tiettyä muusiikinlajia tässä nimetä.
Menevä rokkipoppi saa usein hyvälle fiilikselle, rauhallisemmat haikeaksi. En juurikaan kuuntele musiikkia.

Lempiasuste:
Verkkarit ja joku löysä paita. EI rintsikoita. Aah.

Korvaamaton pahe:
No se tupakka. Ja herkut.

Lempikaupunki:
Tykkään hirveästi Pariisista. Mutta sanon silti, että jos valita pitäisi, muuttaisin luultavasti Tukholmaan.

Kauneustuote:
Valokynä, ehdottomasti. Ja viimeisimpänä villityksenä kulmakarvavaha.

Kaunein elokuva:
Minun Afrikkani. Jos voisin valita jonkun hahmon, mihin samaistua, olisin Karen Blixen.

Inspiroidun:
Tämä tuntui aluksi vaikealta vastata. Mutta tarkemmin ajateltuani, huomasin, että kaikkia innonpuuskiani yhdistää yksi tekijä = kaunis, aurinkoinen ilma. Silloin olen parhaimmillani, ja saan uskomattoman paljon aikaan!

Minäpä en nyt sitten haastelekaan enää ketään, vaan jokainen voipi vapaasti kopioida tätä täältä omaan käyttöönsä :)