Kuulin tänään, että K on jäämässä isyyslomalle.

Mietin mitä tunteita se minussa herätti. En voi väittää, ettei mitään. Mutta yllätyin katkeruudestani. Olen oikeasti iloinen hänen puolestaan, enkä ollenkaan pahoillani siitä, että on löytänyt onnen tahollaan.

Mutta näemmä olen tällä hetkellä vähän kateellinen kaikille, joilla tuntuu menevän elämässään hyvin. Olen kateellinen toisten onnesta, ja edelleen kaipaan sitä omaani.

Joten kyllä sekin vähän säväytti, että K:kin on mennyt eteenpäin. Ja minä se vaan samalla oksalla nökötän edelleen. Surkimus.